Rakentaminen

Suurpelto elokuussa 2011

Kehä kakkosen varrelle Espooseen rakennetaan uudenlaista puistokaupunkia, Suurpeltoa. Kaupunki ja luonto yhdistyvät siellä uniikiksi kokonaisuudeksi. Alueen 325 hehtaarin pinta-alasta 89 hehtaaria on varattu puistoille ja viheralueille. Lisäksi naapurina on laaja ja metsäinen keskuspuisto.
 
Koko Suurpellon 325 hehtaarin alueella tulee olemaan rakennusoikeutta miljoona kerrosneliömetriä. Kaava-alueita on kaikkiaan seitsemän. Niistä ensimmäisellä kahdella alueella on vahvistettu asemakaava.

Suurpellon puistokatu

Loistava sijainti hyvien pääväylien varrella, Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen läheisyys sekä lyhyt matka Helsingin keskustaan ovat Suurpellon vahvuuksia.
 
Alueen asuntorakentaminen on käynnissä, ja palvelu- ja liiketilojen aloittamista suunnitellaan. Ensimmäinen päiväkoti toimii jo, ja parhaillaan suunnitellaan Opinmäen koulua. Suurpellon päiväkodin rakentaminen on aloitettu. Suurpelto rakentuu valmiiksi seuraavien 10-15 vuoden aikana.

Suurpelto - Uniikki puistokaupunki espoossa