Suurpellon kasvot seminaari 24.10.2011

ONNISTUMISEN KÄSIKIRJOITUS

 
"Jokaisella ihmisellä on unelma saada olla arvostettu elämässään, loppuun saakka. Tämä on se haaste, joka meillä on, kun teemme kaupunkialuetta ja suunnittelemme palveluita. Meillä on haaste luoda arvokkaan elämän edellytyksiä."

Professori Pekka Himanen haastoi kaikki Suurpellon Kasvot seminaariin osallistuneet miettimään mistä hyvinvointi syntyy. Pidämmekö itsemme ja muut mukana elämässä arvokkaasti vai välinpitämättömästi, hallitseeko elämäntapaamme luottamus, rikastava yhteisö ja luovuus vai pelko? Pelko velkakriisistä, katastrofista ja romahduksesta.  Pelko, joka on kuin pieni kuolema jo eläessämme.
 
Ihastuttavalta puhujalta ja hengen luojalta, filosofi Pekka Himaselta kysyttiin, miten hän hallitsee pelkonsa. Hän vastasi "tekemällä rohkeita tekoja. Rohkeus on kuin lihas, sitä voi harjoittaa. Mitään ei tule pelätä, ainoastaan ymmärtää. Itselle pitää antaa mahdollisuus ja pitää uskaltaa heittäytyä. Kun joku aikakausi uhkaa loppua, se on nähtävä mahdollisuutena. Kivikausikaan ei päättynyt kivien loppumiseen vaan uuteen elämänmuotoon".

Suurpellon Kasvot seminaari järjestettiin Laurea Leppävaarassa ja siihen osallistui 220 ihmistä. He olivat paikalla yrityksien, yhdistyksien, kaupungin, rakennuttajien, koulujen, asukkaiden ja itsensä edustajina. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson toi tilaisuuteen valtiovallan tervehdyksen ja korosti, että ne, jotka uskaltavat katsoa eteenpäin, tulevat kukoistamaan. Uudet hyvät käytännöt kopioidaan aina jossain muualla. Suurpellossa omat lähipalvelut ovat tärkeitä, sillä ne yhdistävät ihmisiä. Hän oli ilahtunut siitä, että yleensä ja tässäkin tilaisuudessa on tiedostettu velvollisuus toimia hyvin, välittää muista.

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä valotti Espoon kaupungin tulevaisuuden näkemyksiä palvelurakenteista vuonna 2020. Asukaslähtöiset ja tehokkaat palvelut, palveluiden tiivistäminen, kumppanuusajattelu, ekologisuus, itsepalveluiden lisääminen, teknologian hyödyntäminen ja kaupungin rooli orkestroijana ovat tavoitteita. "Suurpellossa arvostan visiota luoda hyvä paikka asua, elää ja yrittää. Yrittäjäyhdistys olisi suotavaa ja työpaikka omavaraisuus on edelleen mahdollista. Keskuspuiston läheisyys on huippuhieno seikka."

Kaupunkialueen kehittymisen haasteista tutkimusten valossa kertoi kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara. Hän on tutkinut kaupunkiseutujen sosiaalisen ja alueellisen rakenteen muutosta, muuttoliikettä, uusien osaajien asumisen valintoja. Parhaillaan hän on mukana Suomessa olevien monikansallisten yhtiöiden pääkonttorien sijaintia tarkastelevassa monitieteisessä hankkeessa. "Tiedossa on että työpaikat muuttavat noin 15 vuoden välein ja ihmiset muuttavat työpaikkaa noin 5 vuoden välein. Työpaikkojen alueelliseen sijoittumiseen vaikuttaa eniten saavutettavuus", kertoi Vaattovaara.

Tilaisuuden moderoi positiivisella ja rennolla otteella toimitusjohtaja Erkki Pärssinen Espoon Yrittäjistä. "Turvallinen yhteiskunta merkitsee minulle läheisyyttä, verkottumista ja huolenpitoa". Sitä seminaari myös tarjosi osallistujille.

Suurpelto - Uniikki puistokaupunki espoossa